Vihdoin!

No siis niin. Vasta tai vihta, mutta eipä ole tässä pitkään aikaan ollut juuri (uutta) kirjoitettavaa tai aikaa istua koneella runoilemassa iltaisin. Syytetään siitä nyt sitten vaikka esimerkiksi kahden viikon reissua. Jonka aikana muuten join ihan hämmästyttävän vähän kahvia. Suosivat, omituiset ihmiset, tuolla Karibian suunnalla mukamas teetä. Vaikka about maailman parhaat kaffet kasvavat ihan nurkilla. Oikeasti, lievä shokkireaktio oli käydä paikallisessa supermarketissa havaitsemassa, että kahvihyllyssä oli etupäässä pikakahvijauhetta. Heikkoa on ollut kyllä täällä kotimaassakin, ei ole usein joutanut kahvittelemaan. Eikä liene enää mikään uutinen todeta, että Aleksi 13:sta yläkerran Factorystä saa edelleen aika kehnoa lattea.

Mutta asiaan. Aikani olen siitä huonosta työpaikkakahvista täällä(kin) kitissyt. Vaihdettuani istumapaikkaa kuulin huhuja rakennukseen majoittuneesta espressokoneesta. Jep, todistettavasti sellainen oli - ja meni. Tuhmat konsultit veivät masiinansa mukanaan lähtiessään. Ihmeellistä itsekkyyttä! Hätäratkaisuna ostin vuoden alussa edes parempaa teetä Caffista . Ei oikeastaan huono ratkaisu, koska siinä uudessa istumapaikassa oli hiton kylmä. Sanon oli, koska nyt kevätaurinko alkaa jo lämmittää aika mukavasti ikkunan takana. Synkät talvikuukaudet kuitenkin mentiin huivi harteilla, kynsikkäät käsissä ja noin viidellä teemukillisella/päivä.

Mutta nyt siis kevättä on ilmassa, ja viikonlopun brunssi johdatti minut paitsi ihanaisten suklaaherkkujen äärelle Chjokoon , myös Creman ohitse. Eihän sen ohi voinut kulkea poikkeamatta sisään, ja niinpä työpöydälläni nyt vihdoinkin kiiltelee se ihanainen pressopannu, josta jo syksyllä haaveilin. Seuranaan purkillinen tuoretta Lucaffén Mr. Exclusivea.

Ja voi pojat. Kyllä nyt taas pienen ihmisen kelpaa. Oli ehkä noin 9,9 kertaa paremman makuista kuin automaatin sukkahikisumppi, jota olen kyllä lakannut juomasta (paitsi äärimmäisessä hädässä) jo aikaa sitten. Odottelen kateellisten kollegoiden kerääntyvän kuola valuen työpisteeni lähelle hetkenä minä hyvänsä. Jos taas eivät hyvän päälle ymmärrä, kärsikööt vatsahaavansa.

Kahvipapusekoitin

Eräänä synkkänä ja lumimyrskyisenä aamuna havaitsin suuren ongelman. Minulla oli kahvipapuja muttei mitään tehokasta tapaa muuttaa papuja jauheeksi. Tähän piti saada jonkinlainen laite ja nopeasti koska mielenterveyteni kärsi kovasti aamuisin havaittavasta kahvivajeesta.

Olin jo jonkun aikaa harkinnut kahvimyllyn hankkimista, mutta tähän ei ollut ilmennyt akuuttia tarvetta. Kahviherättyäni olen kuitenkin törmännyt yhä useammin ongelmaan, jossa minulla on papuja muttei mitään järkevää tapaa muuttaa niitä jauheeksi. Minulla avainsana tuotteen hankkimisille oli nopeus ja hinta koska en halunnut käyttää, ainakaan vielä, rekkakuormallista aikaa ja rahaa kahvin olomuodon muuttamiseksi.

Suhteellisen lyhyen markkinatutkimuksen jälkeen päädyin sievän näköiseen DeLonghin kahvimyllyyn. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että tämän tuotteen ulkonäkö pettää. Tämä on kahvimylly, jossa on leikkaavat terät - ei kuulosta yhtään myllyltä tai jauhimelta. Mylly tämä ei todellakaan ole. Tehosekoitin kahvimyllynä on jotain hyvin kieroa ja outoa samaan aikaan.

DeLonghi KG49 "kahvimylly"

Mitä ongelmia tästä sitten seuraa? Välittömästi huomasin kuinka tehokas tämä on: ei järin. Tehokkuus kärsii koska leikkaavat terät eivät varsinaisesti jauha, kuten mylly-sana antaisi olettaa. Tässä on tehosekoittimista tuttu ongelma, kaikki tavara päätyy pyörimään säiliön seiniä pitkin mitä kevyemmäksi ne leikataan. Kahvipavut pitää näin ollen "jauhaa" kaksi kertaa, jotta saadaan riittävä karkeus esimerkiksi espresson valmistamista varten.

Käyttäminen on suhteellisen mekaaninen kokemus. Laitetta ei saa päälle ennen kuin kantta painetaan ja pysyy päällä ainoastaan painamalla. Laite ilmoittaa selkeästi LED-valoilla millä karkeudella lopputuloksen olisi tarkoitus kyseisellä hetkellä olla. Tämä on enemmänkin viitteellinen koska karkeuteen vaikuttavat monet fyysiset tekijät mutta ennen kaikkea juuri tämän laitteen terät. Infernaalisen muutaman hetken metelin jälkeen joudut aina kuitenkin käyttämään laitteen uudelleen päällä. Tämä ei ole järin tehokasta. Olen nähnyt miten näiden laitteiden pitäisi toimia ja tämä ei toimi niin.

Minusta tämän laitteen suurin ongelma on juuri tehokkuudessa. Tästä syystä en suosittele tätä tuotetta kahvipapujen jauhatukseen. Tämä on enemmän monitoimi tehosekoitin kuin mylly mutta pähkinöitä tai muita vastaavia tuotteita tällä voi kyllä kivasti silputa pienemmäksi.

Vaahdoissa on eroja.

Juuh. Olenhan täällä toki muistanut hehkuttaa meidän ylihintaista täydellistä ja ihanaa maidonvaahdotinta? Olen, olen, tietysti. Mutta en niin paljon ettenkö hehkuttaisi vähän lisää. Antakaa minulle jokapäiväinen maitovaahtoni, olen nähnyt valon! 

Tokihan se täydellinen maitokahvi on jatkuvasti kaltaiseni vannoutuneen latten lipittäjän märkä päiväuni. Ja onhan sillä kahvilla ja jauhatuksella ja paahdolla ja kaikella väliä. Jopa oikeanlaisella mukilla on! ( = Täytyy olla tarpeeksi iso, ei saa polttaa näppejä, pitää näyttää kivalta. Se fiilis, se fiilis.)

Mutta missä pimennossa olen elänytkään sen suhteen, kuinka isoja eroja siihen joka aamuiseen eliksiiriin tuo itse maito? Siis ennen kuin tuo Krupsin pikku maitoenkeli ilmestyi keittiöön. Juu juu, on eroja rasvaprosenteissa ja sitä mukaa täyteläisyydessä, kyllähän tämän verran Mansikin tuotoksista nyt on tajunnut. Mutta kyllä kunnon vaahdotin on nyt nämä erot näyttänyt ihan eri mittakaavassa.

Joten rasvatonta silloin kun kaipaa oikein kiinteää vaahtoa. Valion vanhanajan Hilja täysmaitoa, kun tekee mieli rasvaista ja täyteläistä makua, muttei kaipaa paksua vaahtoa. Kevytmaitoa perusaamuun. Ja eilen päätin sitten laittaa testiin vielä kahvimaidon, jonka tähän asti olen täysin ohittanut aika turhana: maito kun maito. Vaan nyt on pakko sanoa, että taidan joutua ostamaan toistekin: tuli niin samettisen pehmeä vaahto tämän aamun kahviin, että oikein piti jäädä ihailemaan. Jospa muistan valokuvatakin vähemmän kiireisenä aamuna.

Ja paremman kahvin ilosanoma muuten leviää; töissä ollaan siirrytty keittämään kimpassa aamukahvit jostakin kätköistä paljastuneella MoccaMasterilla, ja vaikkei sillä nyt tietenkään mitään hifistelyelämyksiä keitetä, niin kyllä se nyt enemmän sentään oikeaa kahvia muistuttaa kuin automaatin häijy sukkamehu. Työkaverin kanssa puolestaan käytiin pitkiä keskusteluja espressokoneen hankinnasta. Tilaukseen lähti lopulta DeLonghin masiina, jään odottelemaan testituloksia.

Jura saapui taloon

Jura Ena 9 Micro One Touch

Vähän pidemmän aikaa on vierähtänyt kahvijutuistani. Tähän on kai hyvä syy? No ei kyllä ole. Ihan laiskuuttani olen ollut kirjoittamatta mitään. Nyt on kuitenkin kirjoitettavaa koska elämässäni on tapahtunut suuria asioita. Minä olen onnellinen uuden kahvikoneen omistaja! Jura Ena 9 Micro One Touch on täysautomaattinen kahvikone, jonne voi laittaa halutessaan joko papuja tai valmista kahvijauhetta. Kone hoitaa valmistuksen nappien painalluksella ja kertoo kaiken tarvitsemansa selkeän näytön kautta. Aamukoomaisen ihmisen paras ystävä. Olen harkinnut kahvikoneen hankintaa yli vuoden jo. Oikeastaan olen harkinnut siitä lähtien kahvikonetta kun ensimmäistä kertaa maistoin espressoa pari vuotta sitten.

Kahvivalinnat, säätörengas ja näyttö

Jura Ena 9 Micro OT on HYVIN pieni

Jurassa on erittäin yksinkertainen valikko, jota hallitsee pyöriteltävä säätörengas. Renkaan kautta voi esimerkiksi säätää veden määriä, kahvin vahvuuksia ja taukoja mitä laite pitää valmistuksen aikana. Näytölle ilmestyy selkeästi mitä Jura tekee tai haluaa sinun tekevän. Suomea kone ei puhu mutta Englannilla pärjää koska Italiaa, Saksaa tai Ranskaa en ymmärrä. Suomenkielinen ohjekirja kyllä kertoo selkeästi koneen toiminnoista ja selittää erilaisia vinkkejä käyttöön. Koolla tätä tuotetta ei ole kyllä pilattu. Se on todellakin mikrokokoinen. Ainoastaan 21cm leveä, 45cm syvä ja 32cm korkea. Pöydältä tämä vie siis suurin piirtein yhtä paljon tilaa kuin perinteinen Moccamaster.

Kuten edellä jo mainitsinkin Jura Ena 9 on täysin automaattinen kahvikone. Tämä tarkoittaa sitä, että se valmistaa kahvit alusta loppuun yhdellä napin painalluksella: Capuccino, Latte macchiato, Espresso ja perinteinen kahvi syntyvät hetkessä. Käyttäjän on huolehdittava vain koneen ajoittaisesta puhdistamisesta, papujen lisäämisestä ja vesisäiliön täyttämisestä. Laite kertoo tarpeistansa näytön kautta. Maitoa kone voi imeä suoraan maitopurkkiin laitettavasta letkusta tai sitten erikseen hankittavista maidon kylmäsäilytyslaitteista. Minä suosin perinteisempää purkkiratkaisua. Konetta voi hienosäätää haluamaansa suuntaan.

Tummalla kahvilla Jura-aikaan

Juran hankkimisen ansiosta voin nyt paremmin hankkia juuri sopivia papusekoituksia ja vertailla erilaisia kahveja toisiinsa. Tällä hetkellä minulla on papuina Kaffa Roasteryn - India Monsoon Malabar -kahvi. Tämä on hyvin pehmeää (Arabica) ja täyteläisen tummaa. Oikein miellyttävä aamukahviksi. Tällä on hyvä aloittaa Jura-aika.

Tahdon.

Monta kertaa olen taas tahtonut kirjoittaa, mutta se yksi virallinen tahtomisasia  maistraatissa ja ne juhlat on vähän tupannut taas kaupuloita kirjoittamisen tielle.

Tällaisen oon nyt päättänyt ainakin tahtoa joskus lähiaikoina sulostuttamaan työaamuja:

Cremasta siis saisi tilattua. Muuton jälkeen työpaikassa on kahviautomaatteja säällittävät 1 kpl/kerros, ja osa niistäkin välillä toimintalakossa. Jonota siinä sitten pahaa automaattisotkua. Olenkin toistaiseksi siirtynyt kokonaan teehen. Keittolevyjäkään ei (ilmeisesti paloturvallisuussyistä?) ole, joten mokkapannun voi unohtaa. Tuommoinen pikkuinen pressopannu ei vaatisi kuin kuumaa vettä, ja tietysti sen oman kahvin ja maidon kiikuttamisen jääkaappiin. Pientä vaivannäköä, mutta ainakin saisi kunnollista kahvia. Työn alla.

Kotonakin meinasi katastrofi iskeä, kun luotettavan pikku Krupsini metallinen suodatin halkesi. Tuplaespressoni on asia josta aamuisin ei tingitä. Meni siis ylimääräistä aikaa, kun piti tuhrata yhden kupin suodattimella. Onneksi tuli pelastus, ja Stockmannin myyjä osasi ihan osoitelappusen kera neuvoa sen maahantuojan huollon, josta uusia suodattimia sai. Huh.

Testissä on nyt ollut lentokentän Starbucksista mukaan napattu Sumatra, ja taitaa olla tummapaahtoisinta jota olen hankkinut. Melkein mustaa jauhettuna. Ihan mukavasti on potkua ja makua! Ja pakko sanoa taas kaikille kyseisen ketjukuppilan mollaajille, että aivan kelpoa kahvia sieltä sai, siis myös paikan päällä nautittuna.

Viime viikolla päädyin myös siihen että olen löytänyt tämän maan parhaan päivittäistavarakaupan. Stockmannin Herkku voi voittaa erikoisuuksissa, mutta Kampin K-market myy kohtuuhintaista papukahvia! Huutoihini on vastattu. Dallmayrin pavuilla oli hintaa alle 20 euroa kilo, ja se on takuulla Suomen ennätys. (Kotiin lähti kyllä tällä kertaa kokeiluun Arvid Nordqvistin Classic Rekoa, mutta ei ollut kallista sekään.)

Uusi ystävä

Eilen otettiin taas yksi askel lisää kohti täydellisiä kahvihetkiä: meille muutti Krupsin maidonvaahdotin. Nyt saavat capuccinot ja lattet siis seurakseen myös täydellistä maitovaahtoa. Onhan siinä espressokoneessakin tietysti olemassa se vaahdotinsysteemi, mutta rehellisyyden nimissä, vaikka itse laite on hyvä, niin sitä vaahdotinta en kyllä ole jaksanut käyttää juuri koskaan. Liian työlästä, liian hidasta.

Testikäytön perusteella tämä erillinen vaahdotin sen sijaan on ihan unelma. Maito kannuun ja napinpainallus, siinä kaikki. Pinnoitettu kannu on nopsa huuhdella, joten ei tuhraudu arkiaamuisinkaan liiaksi aikaa. Joo-o, tulihan tässä nyt tietysti maitovaahdolle melkoinen hinta taas, jos nyt siis ajattelee että pulitettiin päälle sata euroa vaan siitä ilosta...Mutta toisaalta, mitäpä sitä ei ihminen tekisi sen täydellisen maitokahvinsa eteen? Ja jos laatu on lähellekään samaa kuin Krupsilla muinoin on ollut, niin ei se hukkaan mene meikäläisen maitokahvinkulutuksella. Ja niin, sehän oli oikeasti tällä kertaa mies, joka ei vain mitenkään kyennyt enää sen Saksan reissun jälkeen elämään ilman tätä merkittävästi elämänlaatua lisäävää vimpainta...

Muuten testissä on ollut viikon verran se Julius Meinlin Jubiläum. Ei ole ihan samaa tavaraa kuin se suomalainen "juhla"...Kun jauhoin ensimmäistä satsia, ehdin jo hetken epäillä paahtoa, kun väri oli melko vaalea. Mutta maku on kyllä ihan loistava. Toimii sekä espressona että maitokahveissa. Huomasin muuten, että Julius Meinlillakin on kyllä nettikauppa, eivätkä toimituskulut Suomeen edes ole kohtuuttomat. Pistetään harkintaan...

 Eilistä Hesaria lukiessa huomasin myös, että Helsinkiin on ilmaantunut yksi jos toinenkin uusi kahvila, joita sietäisi kokeilla. Ihan erityisesti haluaisin päästä vihdoin testaamaan sitä Good Life Coffee:ta, jonka siis piti avautua jo lähes vuosi sitten Snellmaninkadulle, mutta joka nyt löytyy Kolmannelta linjalta. Olisin halunnut käydä jo eilen, mutta logistiset syyt suosivat Aschania. To do -listalla kuitenkin.

Maailmassani on virhe.

Ei ole juuri pahempaa aamua, kuin herätä pimeään ja kylmään huomatakseen, että sitä kahvia ei  siis tosiaankaan ole. On vaan pakko huomata ajoissa. Urbaani metsästäjä uhmaa tuulta ja tuiskua, ettei maailman pahuus pääse vahingossa yllättämään. 

Oonko jo käynyt liian vaativaksi vai onko edellisestä kerrasta vaan liian pitkä aika, mutta siis eihän tässä kaupungissa ole kunnollisia kahvikauppoja, ei ainakaan tarpeeksi! Helsingissä myydään kahvia ihan omituisissa paikoissa, sisustusliikkeissä kalliiden kahvikoneiden vieressä ikään kuin malleina. Osta hieno kone, ja hei testaile sitten tätä samalla, kun se nyt käy helposti niin unohdat sitten että tavallisissa marketeissa on tarjolla vaan sitä Saludoa. Ja ne perhanan Nespressot, paljonkohan kertyy kahville kilohintaa niitä nappeja ostellessa...mutta tokihan ne uudet koneet on nättejä. Törkeissä hinnoissa on kahvinpapu muutenkin monessa puljussa. Siis kaivan toki kuvetta, jos tiedän saavani täsmälleen sitä mitä etsin, mutta turha on maksaa mansikoita pikku pussukasta epämääräistä papublandista. Aschan Café Jugendissa juotu capuccino oli hyvää ja olihan siellä myynnissä kahvejakin muiden herkkujen ohella, mutta oliko kunnon säkkejä papuja kotijauhatukseen? No eipä tietenkään. Valtaosa kahvista muutenkin on aina valmiiksi jauhettua, ja mikäs siinä, eivät kaikki jaksa myllyä kotiinsa ostaa, mutta ulkomailla olen siihenkin ihmeeseen törmännyt että kahvi on myynnissä papuina ja tarvittaessa se jauhetaan paikan päällä asiakkaalle mukaan. Tuoreus, tuoreus, tuoreus...

Kun oli ravattu puoli keskustaa läpi, luovutin ja surffasin taas Cremaan. (Joo joo joo, on niillä se oikea kauppakin josta vois käydä hakemassa ihan itse kahvit, mutta kun en sillä suunnalla useinkaan kävele enkä ainakaan tähän vuoden aikaan huvikseni jaksa ylimääräistä lenkkiä ruokaostosten oheen.) Mutta nyt siis odotellaan taas testiin kolmea uutuutta, aamut pelastettu. Mutta voiskohan joku silti perustaa ydinkeskustaan Théhuonetta vastaavan kahviputiikin, pliis?

Stockan tsufee.

Ehkä hippasen verran kireänä lauantaikahvilla äidin kanssa, kun jo kolmeen kertaan ehdin soitella että minne siellä Stockalla nyt pitikään tulla. Tekniikka petti, väitti mutsi, luuri oli kädessä muttei soinut. Onneksi pulla ja kirsikka 7-up pelasti paljon, kahvi ehkä ei tällä kertaa yltänyt siihen päärooliinsa...Perussettiä, latteaa lattea automaatista. Sanokaa vanhanaikaiseksi, mutta ei ne automaateista pullautetut erikoiskahvit vaan ikinä yllä käsintehtyjen tasalle. Varmaan osin tästäkin syystä suhtaudun vahvalla varauksella niihin kotiin kaupattaviin täysautomaattehin. Stockan yläkerran kahvila on kyllä aavistuksen ankea muutenkin, hälyisä meluisa sekava.

Muuten olen tässä parin viikon aikana harjoitellut taas ottamaan kaiken irti aamukofeiinista, se tulee enemmän kuin tarpeeseen päivän lyhentyessä, puhumattakaan karvapallojen iloisista ilta- ja aamuralleista. Pienempi ryökäle on opetellut istuskelemaan ajoittain espressokoneen päällä ja tunkemaan muutenkin nenää ja tassuja koko ajan ja joka paikkaan. Meillä siis juodaan nykyisin sellaista osallistuvaa aamukahvia.

Pakko linkittää Mummo-sarjakuvaan, osui ja upposi...ehkä nuo meidän ryökäleetkin salaa lipittelevät espressoa...

Keittää

Juuri nyt ketuttaa ihan muut asiat, mutta tässä kun kiehun kiukkuani, on hyvä hetki valittaa tästäkin aiheesta taas: jos Suomessa kerran on vaivauduttu pistämään pystyyn kotimainen kahvilaketju, jonka päämyyntiartikkeli on nimenomaan se kahvi, niin miksei siihen sitten panosteta yhtään enempää? Tämmöinenkin asia tuli mieleen lauantaina, kun sain Robert's Coffeella eteeni niin palaneen ja kitkerän latten, että oli pakko jättää puolet juomatta. Olin aikanaan ikionnellinen, kun nämä erikoiskahveja tarjoavat kuppilat rantautuivat Suomeenkin, mutta nyt ihmettelen että mitä iloa niistä on, jos se kahvi on suoraan sanottuna sitä itseään tai laatu ainakin sattuu olemaan lähinnä tuurista kiinni?

En ole itseäni mitenkään erityisen markkinointihenkisenä pitänyt, mutta kyllä jotenkin kuvittelisi, että jos myynnin haluaa toimivan, niin tuotteen pitäisi olla kunnossa ja asiakkaankin kenties kiinnostaa pikkuhitusen verran. (Oikeasti vaahtoan tässä siksi, että se varsinaisesti ketuttava asiakin liittyy tänään tuotteiden osaavaan myyntiin ja siihen, mikseivät jotkut siihen jaksa panostaa. Palvelua, prkl.)

Sunnuntaina Ciao! Caffén pressokahvi Columbia Gourmet toimi huomattavsti tätä R-ketjua paremmin. Ja ihan erityisen hyvin toimi jäätelö, omnomnom.

Sain muuten oikein mieltä ilahduttavan tunnustuksenkin, josta kovasti kiittelen, ja kenties palaan jossain käänteessä tekemään niitä vaadittuja seitsemää tunnustusta itsestänikin, tänään en osaisi kirjoittaa kuin rumia mietteitä. Palkinto pitäisi kierrättää myös seitsemälle muulle, mutta siihen en luultavasti ryhdy, koska pidän luonnollisesti kaikkia lukemiani blogeja tunnustuksen arvoisina, miksikäs niissä muuten vierailisin.

Joskus jotain on vaan oudosti vaikkei olekaan.

Eilen oltiin kaveriporukalla Porvoossa. Kahvit juotiin Cabrioletssa, joka on ehkä yksi ihanimpia kahviloita tässä maassa ainakin kakkutarjonnan puolesta. Toinen toistaan kauniimpia kakkuja vitriinissä. Aah, puitteet kunnossa. Pianomusiikkiakin ja kaikkea.

Jykevä kakkupala tuntui sittenkin vähän liialta (ja perhana aikanaan muhun olis uopnnut ehkä puolikas kakku, onko tääkin joku ikäongelma?), tyydyin kääpiökokoiseen karpalobébéen joka näytti täysin säälittävältä killuessaan orpona lautasella. Ja café au lait:hen, jota taas oli niin reilu kulho, että tasoitti ihan kivasti sen leivoksen pienuuden. Bébé oli hyvää. Ja siinä kahvissa ei ollut mitään vikaa, siis teknisesti, ehkä se oli vähän haaleaa, mutta siis oikeasti. Ja lopputuloksena oli kuitenkin vain jotenkin äklö olo, sellanen että oikeasti kaipasikin jotain ihan muuta, purkillista oliiveja tai jotain. Siis äh.

Jotenkin koko päivän oli vähän sama fiilis, kaikki oli teoriassa ihan kohdallaan, ne kaikki edellytykset ihan loistavaan päivään oli siinä, ja silti oli vaan koko ajan jossain ihan muualla, päässä pyöri oudot fiilikset ja sellaiset asiat jotka eivät minulle kuulu. Syksyäköhän ilmassa liikaa vai mitä...

Viime yönä näinkin oudoimpia unia aikoihin, siellä pyöri palkkamurhaajia, naurupommi, 20 metrisiä tappaja-jääkiekonpelaajia ja vuohia. Mutta aamukahviin mennessä oli kuitenkin taas aika normaali olo.

Ostin paria uutta kahvia testiin sieltä Porvoosta, nyt tuntuu että pitäis äkkiä juoda toi edellinen pois että pääsis testailemaan...

Nyt se on tehty

Nimittäin raahattu espressopannu töihin. Ja sillä myös keitetty ensimmäiset kahvit. Vaikka pannun sain hoidettua paikalle jo alkuviikosta, koulutusten ja helatorstain viivyttäminä itse testaus jäi perjantaihin. Joka toisaalta olikin varsin sopiva hetki kokeilulle, koska kuten arvata saattaa, useimmat olivat napanneet päivän vapaaksi ja töissä oli äärimmäisen rauhallista ja hiljaista. Löytyi sentään paikalta yksi vapaaehtoinen jakamaan kahvit, koska vanhemmilta saatu ylimääräinen pannu on nyt sitten sellaista isompaa mallia, ja menneisyydestä oppineena en sen kokoista kumoa enää kurkkuuni yksin. On kielletty. (Joskus muinoin siis kulauttelin yksinäni noin kahdeksan espresson pannullisen, kun pienemmästä pannusta oli tiiviste rikki enkä raatsinut kaataa viemäriinkään ylimääräisiä. Duracell-pupu olemukseni ei inspiroinut ystäviäni ilmeisesti kovinkaan paljoa.)

No, ärjyä tavaraahan sillä pannulla tuli. Hereillä pysyttiin ainakin, työkaveri kyllä kaipaili seuraksi konjakkia. Luulen silti, että joudun satsaamaan muutaman euron enemmän seuraavaan kahviin, nyt ostettu Pauligin perusespresso ei varsinaisesti aiheuttanut orgastista suutuntumaa. Mutta kyllähän se espresso nyt aina suodatinkahvin voittaa.

Kahvilakäynti sitten vaihtuikin mahtavan sään myötä Tornin terassiksi...

Mä haluun...

Eilen selvisi, etten ole ainoa kahvielitisti työpaikallani. Aloin haaveilla espressopannusta ääneen, ja heti löytyi ihminen joka ilmoitti, että jos sellaisen keittiöön kiikutan, hän hankkii joka toisen kahvipaketin. Hmm. Täytynee sitten alkaa tosissaan harkita. Mutteripannuajoista on kohdallani jo jonkin aikaa, mutta niillähän minäkin espressourani aloitin. Ei maksaisi maltaita, ja olisihan se epäilemättä vaivan arvoista kun saisi juoda kunnon kahvia aamuisin...Itseasiassa kävin jo vilkuilemassa niitä pannuja - ihan pikkuisen vain...Vielä en osannut tehdä ratkaisua. Ostaisiko kalliimman mutta ehkä designiltaan hienomman, vai tyytyisikö ihan yksinkertaiseen perusmalliin? Toisaalta töihinhän se vain tulisi, mutta toisaalta olisi kuitenkin varmaan kovassa käytössä...Ja minkä kokoinen, kahden kupin tahtoo helposti olla liian pieni, kuusi taas on liian iso...neljä ehkä saattaisi olla sopiva. Vai olisiko kakkonen, kuten sanotaan, sittenkin ykkönen? Päätöksiä, päätöksiä... 

Ja sitten täytyisi alkaa muistaa raahata maitotölkkejäkin työpaikan jääkaappiin. Mistä muistinkin sen toisen hankinnan joka on ah, niin turha ja silti niin välttämätön: haluan maidonvaahdottimen. Niitäkin katselin tänään. Mutta kun, Bodum tuntuu hallitsevan yksinään markkinoita, enkä ole ihan varauksettoman ihastunut valikoimaan jostain syystä. Lähinnä siksi, että Bodumin mallit ovat lasisia ja oletan, että saisin purnukan pamautettua kuumalla maidolla pirstaleiksi alta aikayksikön. Niillä pienillä paristokäyttöisillä vispilöillä en ala leikkimään, pitää olla kunnon kannu. Ja siis onhan tuossa koneessakin toki vaahdotin, mutta sen kanssa pulaaminen on niin rasittavaa touhua etten jaksa ikinä käyttää. Siltä varalta että joku kahvifriikki, jolla on sisäpiirin tietoa maidonvaahdottimien jännittävästä maailmasta, eksyy tänne: vinkkejä otetaan vastaan! 

Café au lait lauantai

Aah. Sain pienen design -orgasmin tänään, kun näin tämän espressokoneen kaupan ikkunassa. Ihana! Eikä edes älyttömän hintainen verrattuna moniin muihin. En nyt vain heti keksi, millä perustelisin hankinnan kun edellinenkin toimii hienosti...Sitäpaitsi tiedän, että jos Krupsimme päättäisi seurata imureiden jalanjälkiä ja sanoa sopimuksen irti, edessä olisi armoton kädenvääntö uudesta masiinasta miehen kanssa. Hassu juttu: kun tapasimme, mies joi tyytyväisenä tavallista suodatinkahvia. Alle puolessa vuodessa tapaamisestamme alkoivat puheet espressokoneen hankinnasta, ja kun minä ja Krupsimme muutimme sitten saman katon alle, unohtui tavallinen kahvinkeitin sen sileän tien kaapin perukoille...

Mutta siis, itse pidän parempana ratkaisuna peruskonetta, jossa on mahdollisimman vähän turhaa automatiikkaa, joka voi hajota. Perustelen tämän pitkällisellä kokemuksellani siitä, että joka ikinen vähänkin teknisempi vimpain jonka satun ostamaan, hajoaa noin 90 %:n varmuudella jo takuuaikana. Vaikka käytän niitä ihan ohjeiden mukaan. (Jonakin päivänä löydetään epäilemättä geeni, joka tämänkin aiheuttaa.) Mies siis haluaisi jonkun täysautomaattisen konehirviön. Perusteluna ajansäästö ja helppous erityisesti aamuisin.  Nähtäväksi jää, onko taloudessamme lopulta jonakin kauniina päivänä kaksi espressokonetta, yksi täysautomaattinen ja yksi perusmalli...

Kävin juomassa iltapäiväkahvina café au lait:n yhdessä tämänhetkisistä suosikkipaikoistani, Enjoy it:ssä. Löysin kahvilan viime keväänä, kun murtuneen ranteeni takia harhailin sairaslomalaisena usein yksin kaupungilla päiväsaikaan. Ainoa miinus paikassa on se, että moni muukin tuntuu sen sittemmin löytäneen, eikä siis ole itsestään selvää, että istumapaikka irtoaa. Tykkään kahvilan valikoimista ylipäänsä, ja erityisesti suosin sitä todennäköisesti kaupungin parhaiden smoothieiden tai tässä tapauksessa lassien takia. Juomani kahvitkin ovat silti olleet aivan kelpo tavaraa. Mainittu café au lait tehdään reilusti punaiseen maitoon (kotona tyydyn kyllä kevytmaitoon), ja maito tuodaan oikeaoppisesti erillisessä kannussa. Kahvi itsessään, vaikka nyt tulikin suoraan termoksesta, oli sekin varsin kelvollista; usein vaivaava kitkeryys loisti poissaolollaan. Jos nyt jotain rutisemista hakemalla haen, niin ehkä kahvissa olisi saanut olla hieman enemmän ytyä, maku oli aavistuksen hailakka. Mutta tämänkin kyllä kompensoi hinta: 2,5 euron maitokahvi alkaa olla nykyisin tässä kaupungissa jo harvinaisuus! Toivon hartaasti, että paikan hintataso pysyisi ennallaan, hinta-laatusuhde on tällä hetkellä nimittäin enemmän kuin kohdallaan.  

Sunnuntain aamukahvi

Ah, mikäpä olisi parempi hetki tämän blogin aloitukselle kuin rauhallinen sunnuntaiaamu! Tavoittenani on siis kirjata tästä lähin ylös jokainen juomani kahvi sekä lyhyt yhteenveto siitä, miltä se maistui ja millainen oli tunnelma kun sen nautin. Näin aluksi ajattelin kunnianhimoisesti kirjata tänne myös kotona, töissä ja tutuilla juodut kupilliset, mutta jos alkaa näyttää siltä, että sisällöt muodostuvat ahdistavan samankaltaisiksi tai aika ei yksinkertaisesti riitä, täytynee harkita keskittymistä vain kahviloissa testattuihin juomiin. 

Kotonani valmistan kahvini Krupsin espressokeittimellä, itse jauhetusta kahvista. Keitin on yksinkertainen perusmalli, ei erityisen kallis tai ulkonäöltään silmiä hivelevä, mutta sillä saa tehtyä ehdottoman hyvää kahvia. Olen todennut monien kalliimpien laitteiden häviävän vertailussa laadun suhteen sille mennen tullen. Pitkään ostin kahvini valmiiksi jauhettuna, mutta eräänä kauniina päivänä parisen vuotta sitten kolumbialainen ystäväni kiikutti tuliaisina säkillisen tuoretta kahvia kotimaastaan, ja maku vastajauhetussa, aidosti tuoreessa kahvissa oli niin huumaavan hyvä, että päätin ajan olevan kypsä kahvielitismin siirtoon uudelle asteelle. Näin kotiutui siis kahvimylly kotiimme. Aluksi jauhoin vain muutamaan kupilliseen riittävän määrän papuja kerrallaan täydellisen tuoreuden varmistamiseksi, mutta alati tyhjyyttään ammottava kahvipurkki, laiskuus ja miehen tapa jauhaa purkki kerralla täyteen ovat saaneet lipsumaan siihen, että kahvia jauhetaan noin viikon satsi kerralla.

Purkin tyhjyys oli taas vastassa tänäkin aamuna, mutta rauhallisena sunnuntainahan on hyvää aikaa laittaa mylly jauhamaan. Tällä kertaa menossa oleva papusäkki on napolilaista Passalacquan Mekico plus -kahvia. Yleensä suosin puhdasta arabicaa, mutta tämä joululahjaksi saatu kilon säkki taitaa olla robustalla ryyditettyä. Myönnetään, että ei silti maultaan lainkaan kehnompaa!

Normaali pakollinen aamukahvini on iso kupillinen maitokahvia lämmitetyllä maidolla ja tuplaespressolla. Kuten kaikki tutut jo ovat oppineet, ei kannata yrittääkään puhua minulle ennen kuin tämä aamurituaali on solahtanut kurkusta alas. Tänä aamuna tipautin höysteeksi pari mintunlehteä, joskin totesin tämän kokeilun epäonnistuneeksi: vettyneet lehdet kellumassa juoman pinnalla eivät tuoneet mitään lisäarvoa aamunautintooni, pikemminkin päinvastoin. Itse kahvi oli juuri niin hyvää kuin sunnuntaiaamuun kuuluu, tosin myönnän että taisin laittaa maitoa vielä tavallistakin enemmän, joten maku jäi aavistuksen miedoksi. Mies oli vielä nukkumassa, joten sain hautautua rauhassa Hesariini. Ei niin, ettenkö arvostaisi myös yhteisiä aamiaisia, mutta aamuhetki yksin hiljaisuudessa kahvimuki kädessä on toisinaan sellaisenaan jotenkin...täydellinen. Ainakin tänään se oli, annan tunnelmalle täydet pisteet, kahville tulee niistä mintunlehdistä pieni miinus...