sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kaikkeen ei kahvikaan auta.

Eilen lumituiskua, jouluostoksia ja Aschanin edelleen tosi hyvää latttea, joka maistui lumessa kahlaamisen jälkeen ehkä vielä paremmalta. Tänään tupla-aamukahvit ja äärivitutusta. Ei toki vituttanut vielä sillon, kun hörpin sitä kakkosmukillista, mutta nyt kyllä. Sen verran pahasti, ettei tee mieli tarjoilla sitä espressoa ja madeiraa kenellekään, edes itselleni. Paskaan päivään riitti yksi lause, jonka myötä menikin sitten aika paljon suoraan vessasta alas, oikeestaan meni siis koko helvetin loma. 
"Mun pitääkin olla takasin töissä jo loppiaisena."
No eipä kannata sitten lähteä kahden päivän takia toiseen päähän Suomea, että saisi körötellä autolla taas kaksi päivää takaisin. Tästä sentään oltiin samaa mieltä Mieshän toki menee jo ennen joulua, joten helvettiäkö minulle huusi, sehän saa lomansa kuitenkin. Joojoo, harmittaa sitäkin ja katotaan jos järjestys jotenkin sittenkin. Mutta kun en jaksa taas näitä mukavarmojen mukasovittujen suunnitelmien paskamuutoksia.

Piti sillon sen tokan aamukahvin kohdilla vielä kirjotella paremmasta elämästä, johon kuuluu taas ehkä vähän vähemmän paskaa kahvia. Mutta huomenna juon sittenkin sitä sukkamehua aamulla töissä ihan vaan kiusallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti