On vaan olemassa niin vääriä aamuja, joskus viikonloppuisinkin. Eilinen oli vähän vinksallaan. Yritettiin taistella pidemmät unet, yritettiin ihan todella. Vikat tunnit pentu valjaissa vieressä, kahvasta kiinni kun vesseli hamusi taas kiellettyihin suuntiin...Ihana pikku karvahirviö. Mies muka näkee vähän väliä merkkejä rauhottumisesta, optimisti.
Ja kun sitten vihdoin sain perseeni keittiöön niin Hesari puuttui. Aamukahvi muuttui ihan huonoksi vanhoja Ilta~Sanomia selatessa. Kun on pelkkä viikonlopputilaus, niin sen lehden on vaan tultava ajoissa edes sillon. Kun sen kerrankin ehtii lukea ajan kanssa. Pieni asia, mutta kun se kuitenkin on niin iso, se on se viikon melkeen paras, ihana rauhallinen mun hetki. Ei saa meidän Hesarin jakaja joululahjoja, lehti kolahti luukusta vasta joskus reilusti puolen päivän jälkeen. Yritin paikata keittämällä uudet kahvit, mutta eihän se ollut sama.
Illemalla käveltiin tyttöjen kanssa viemään kahvin tuoksua myös sille aivan liian aikaisin lähteneelle. Ruskea kahvikynttilä paloi tuulettomassa säässä kauniisti ja erilaisena niiden kaikkien identtisten hautakynttilöiden joukossa. Toivottavasti tuoksu löysi perille, missä oikeasti oletkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti