Vihdoinkin.

Eka kertaa pariin viikkoon ns. normiviikonloppu. Ehti kaupunkiin ja oikeaan kahvilaan. Ja parhautta, Aschan Café Jugendista sai oikesti hyvää kahvia. En sadepäivään olisi jaksanutkaan palanutta ja kitkerää. Ja vihdoin on jossakin tajuttu näemmä sekin, että kahvihan on kuumaa, joten tosiaan, on olemassa fiksumpiakin tapoja sen tarjoiluun kuin lasi...

Cremasta tilattua espressoa on nyt väsyneillä aamukahveilla fiilistelty pari viikkoa. Edelliseen verrattuna on enemmän makua, (voiko sanoa että kahvissa on melkein savuinen aromi?) ja kai sitä näinä aina vaan pimeämpinä aamuina jo saakin kaivata, saahan? Kuinka se herääminen onkin aamu aamulta kovemman tuskan takana taas. Lämmin sänky ja just jännään paikkaan jäänyt uni, ne houkuttelevat ja kuiskuttelevat ja käskevät vetämään peiton takaisin korville, antamaan kaiken odottaa vielä ihan pienen hetken... Pahimmillaan vesi lotisee ikkunan takana eikä edes pikku riiviö ole ehtinyt herätä roikkumaan verhoissa. Omituinen aamukahvirauha, kun molemmat karvapallerot syötyään käpertyvät unisina uudelleen kerälle. Lähde sä vaan sinne ulos sateeseen, me jäädään vielä tähän sohvalle loikoilemaan...