perjantai 12. lokakuuta 2012

Pyhiinvaellusmatka

Espresso Latte 4.2
Sain viimeinkin tilaisuuden tutustua Suomalaiseen kahvin Mekkaan eli tässä tapauksessa Kaffa Roasteryn myymälään ja kahvilaan.

Pursimiehenkatu 29:ssa sijaitseva myymälä oli erittäin helposti löydettävissä koska Kaffa Roasteryn iloisen pirteä keltainen väri erottuu hyvin kauas. Tulin täältä hakemaan minulle suositeltua India Kelagur -sekoitusta. Pelkäsin jo, että maanantaina paahdettu erä olisi loppunut ja hyvin lähellä olikin. Paikalle päästyäni jäljellä oli yksi paketti, toissa viikkoista paahtoa. Tämä vaikuttaa ilmeisen suositulta sekoitukselta koska kaikkia muita vaihtoehtoja kyllä näytti olevan hyllyt täynnä. Vähän harmitti, että en saanut tuoretta paahtoa. Tällä kertaa kuitenkin näin.

Tuliaiset kotiin
Kaffa Roasteryn myymälän tiloissa toimii myös kahvila ja päätin testata paikallista espressoa.  Kyselin työntekijältä saako kahviin valita mitä laitetaan mutta ei harmikseni ollut mahdollista. Paikalla oli minulle entuudestaan tuttua Espresso Latte 4.2 sekoitusta, jonka myyjä varoitteli olevan aika tujua tavaraa. Sitä olinkin juuri vailla koska olin marssinut paikan päälle heitalahden torilta asti. Samaa espressoa olen aikaisemmin maistanut E2 Cafessa. Kaffa Roasteryssä oli paikalla yllättävän paljon porukkaa vaikka sijainti ei suoranaisesti ole mitenkään lähellä ydintä. Istumapaikkoja riitti ulkoikkunan vieressä minullekin onneksi. Viehättävää pientä kahvitilaa somisti mukavasti isot ikkunat myös itse kahvipaahtimoon, jossa työntekijät uurastivat kahvien parissa. Näin ja kuulin kahvimaistajat töissä. Jännittävän näköistä hommaa kun lusikalla maisteltiin ja ryystettiin kahvia. Sympaattinen elämysmatka kaiken kaikkiaan.

Täällä oli oikein mukava ja harras kahvintuoksuinen tunnelma. En kehdannut ottaa valokuvia sisätiloista koska olisivat saattaneet pahastua luulemaan minua teollisuusvakoilijaksi. Suosittelen tutustumaan paikkaan, Viiskulmasta kävelee paikalle noin 10 minuutissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti