48 tunnin piina

Kahviloiden ja kahvien testaus on jäänyt taas hiukan vähemmälle, mutta niinhän siinä kesällä usein käy. Viime viikolla pistäydyin kuitenkin kokeilemaan Wayne's -ketjun kaikkoamisen jälkeen Kaisaniemeen ilmestynyttä Steam Coffee:ta. Aika lailla Wayne'sin hengessä mennään edelleen monilta osin, mutta kyllä tämä nopeasti arvioituna edeltäjänsä pesee ja naapurin Robert'sin heittämällä. Iso latte oli oikeasti iso, eikä yhtään pöllömmän makuinen. Tarjolla oli jenkkihenkisiä leivoksia, jotka saivat kuolan valumaan kieltämättä näyttivät houkuttavilta. Tyydyin kuitenkin  tällä erää double chocolate cookieen. Kuten arvasin, ei sekään ikinä pahaa ole... Kaverin pestoleipäkin tuoksui nenään aika hyvältä. Plussaa myös isoista tiloista, eli aion kokeilla paikkaa toisenkin kerran.

Sitten siihen 48 tunnin piinaan. Olen pitkään harkinnut kokeilevani jonkinasteista hampaiden valkaisuoperaatiota, joka toki on silkkaa turhamaisuutta, mutta herkästi värjäytymiä keräävän purukaluston omistajalle kuitenkin pienoinen houkutus. Päätin nyt toteuttaa tämänkin harkinnassa olleen asian, kun sattui olemaan hyvä tekosyy. No niin, eipä siinä mitään, operaatio oli nopea ja pientä vihlontaa lukuunottamatta kivuton. Ja nyt tulee se mutta. Jälkeenpäin piti olla 48 tuntia syömättä ja juomatta värjääviä ruoka-aineita. Kahvi tietysti kärkipäässä. 

Sain kyllä mukaan kofeiinitabletteja, mutta ajattelin sinnitellä ilman. Koska haluan nauttia kofeiinistani, ja tuumasin myös pikku paussin ehkä tekevän hyvää. 

Seuraava aamu alkoikin hyvin, lukuunottamatta sitä että ehdin jo napsauttaa espressokoneen päälle ja melkein kaataa maidon vaahdottimeen ennen kun tajusin että se olikin no-no. Sitten tajusin myös että tosiaan, se appelsiinimehukin oli pannassa, jotta kiilteen remineralisaatio pääsisi käyntiin. Että aika ankea oli lopulta se aamiainen sitten. Mutta ei särkenyt päätä. Ajattelin optimistisesti, että ehkä ei särkisikään, enhän nyt kuitenkaan määrällisesti kovin paljoa kahvia juo.

No paskan marjat, tulihan se päänsärky sieltä iltapäivällä. Pahentuen iltaa kohti. Illalla näin aika turhaksi napata kuitenkaan enää sitä kofeiinia, joten päätin elää särkyni kanssa.

Seuraavana aamuna ei päätä enää särkenyt, mutta vietin koko maanantaiaamun puoliunessa. Kirjaimellisesti. Silmät eivät meinanneet pysyä auki. Join vettä, laiha lohtu. En herännyt, mutta auttaahan se vessassa ravaaminenkin tietyllä tavalla unisuuteen. Iltapäivällä päänsärky palasi. Töistä lähtiessä olo oli omituinen. Kun kampaaja sitten kysyi sen kohtalokkaan kysymyksen - otatko kahvia? - totesin 48 tunnin rajapyykin helpotuksekseni jo ylittyneen. Tiesin, että kahvi olisi pahaa, mutta siinä vaiheessa se oli taivaan lahja. Päänsärky katosi, olo parani. Magic! Seuraavan aamun aamukahvini lähenteli kokemuksena uskonnollista hurmiota.

Kyllä, olen siis addikti. Ei, en aio ihan heti edes yrittää elämää ilman kahvia uudestaan. Turvasin jatkuvuuden hankkimalla Porvoon Skafferista kahta eri kahvia kaappiin.