sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Viime aikojen Top 3

Huonoimmat kahvihetket top 3:

1) Aamukahvi vanhempien asunnossa sinä aamuna, kun toinen kissa oli karkuteillä. 
Katkonaista unta takana yhteensä ehkä 2 tai 3 tuntia. Yö kului itkien, heräillen jokaiseen risahdukseen, (josko se olisi tullut takaisin?) ja itseyytösten keskellä velloessa. Miten se pentele voi karata vain kaksi tuntia ennen kuin piti lähteä, juuri kun kaikki oli niin valmista että evakossa olleet katit pääsisivät uuteen kotiinsa?
Kahvissa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta tällaisina hetkinä nyt ei mikään maistu.

2) Sähkötalon Robert's coffeen espresso
Päivä oli hyvä, kahvi ei. Palanutta ja pahaa, ei muuta lisättävää.

3) Kirkkonummen ABC:n aamiaissukkamehu
Aamiainen ABC:llä, jee! Eiköhän tämä olisi jo yksinään riittävä perustelu? Keittiöremontti kotona siinä vaiheessa, että kaikki kokkausta muistuttavakin lähinnä mission impossible. Takana edellisen illan kahden kireähermoisen ja väsyneen ihmisen turhautunut kiukunpurkaus. (Kyllä, olin itse se toinen osapuoli.)
On vain kaksi syytä, miksi tämä kahvi ei ole listan kakkosena: ensimmäinen on se, että olin matkalla ratsastamaan islanninhevosilla. Toinen on se, että oltiin jo ehditty sopia ne kiukuttelut.

Parhaimmat kahvihetket top 3:

1) Aamukahvi, kun olimme kaikki onnellisesti taas kotona.
Molemmat kissat, myös karkulainen, mies ja minä, kaikki vihdoin saman katon alla. Ja valmis keittiö! Elämän täydellisiä hetkiä. Joskus niistä muistaa olla onnellinen vasta kun on ollut melkein liian myöhäistä.

2) Espresso Soul Kitchenissä
En odottanut täällä näin hyvää kahvia! Erinomainen kahvi loistavaan päivään. Aurinkoa, Linnanmäkeä, siideriä puistossa, hyvää seuraa, hyvää ruokaa, kerrankin aikaa olla yhdessä. 

3) Säkki kolumbialaista Stockmannilla
Tämä on oikeasti vielä testaamatta, mutta jo se, että Stockalta viimein löytyi kolumbialaista kahvia papuina, (alle 40 euron riistokilohinnalla) on mainitsemisen arvoista. Eikä Kolumbia ole vielä kertaakaan pettänyt kahvin suhteen.
Bubbling under: 
Purkki kahvinkorviketta
Samalla retkellä löysin Stockmannilta tölkin sitä sikurijauhetta, johon Ranskassa tykästyin ja josta jollakin perverssillä tavalla tykkään. (Eikä haittaa vaikka tätä joisi juuri ennen nukkumaanmenoa.)

1 kommentti:

  1. Oho. Olen aika yllättynyt tuosta Soul Kitchenistä. Pitää käydä testaamassa kun kerran naapurissa olen melkein. :)

    VastaaPoista