Joo-o, monta kahvia on nyt jäänyt mainostamatta ja aika monta juomattakin, koska on vähän koko ajan kiire. Ensin aika meni asunnon etsimiseen, ja nyt se sitten menee sen remontoimiseen ja tavaroiden läpikäymiseen, go figure. Oma läppärikin sanoi sopimuksen irti pari viikkoa sitten ja on edelleen korjattavana, joten siihen asti paukutan miehen varaläppäriä, jonka näppäimistö on rai-vos-tut-ta-va. Ei houkuttele kirjoittamaan.
Töissä on alettu tarjoilla ainakin välillä aamuisin myös vihreää teetä, ja vaikkei sekään nyt ole tietenkään mitään ihan priimaa, niin olen ollut uskollinen päätökselleni juoda ainakin mahdollisimman vähän pahaa kahvia ja päivittänyt siis aamuteehen silloin kun jotakin kelvollista on tarjolla.
Ne vähäiset kahvit joita olen kaupungissa ehtinyt juomaan, ovat sijoittuneet Stockan kellarikerroksen Wayne'siin ja Ekbergille. Wayne'sissä join kevään (minkä??) ekan jääkahvin, ei se tainnut hullumpaa olla, mutta ei kai sitten erityisen mieleenpainuvaakaan, koska en nyt todellakaan enää osaa sanoa muuta kuin että tilatulta minttusuklaa makusiirapilta se ei ainakaan maistunut. Ekberg nyt on aina täynnä, mutta hyvän café au lait:n sieltä saa, ihanasti maitokannun erikseen, niin että voi hetken kuvitella istuskelevansa aamiaisella Pariisissa. Sopii haaveilla, koska kaikki potentiaaliset matkarahatkin taitavat upota remonttiin. Voisikohan niitä ruotsalaisrouvia pyytää seuraavan kerran puhumaan ranskaa, olisi autenttisempi tunnelma?
Kotiin kannetuista kahveista parasta toistaiseksi on ehkä hiukan yllättäenkin ollut Stockmannilta ostettu guatemalalainen. Ihan liian pienessä paketissa vaan myyvät sitä, hetkessä kulutettu. Olisi ollut tarjolla jopa kolumbialaisiakin papuja, mutta hinta oli niin härski, ettei pystynyt vielä venymään. Löysin nettikaupan, josta olisi saanut kolumbialaista taattua laatua ihan järkihintaan, mutta kuinka ollakaan, eihän niitä sitten sieltä saanutkaan tilattua enkä nyt heti ole karauttamassa Turun suuntaan, joten on selvittävä ilman. Cremasta tuli sitten taas tilattua täydennystä, tätä ja tätä, elän toivossa että jälkimmäinen säkki jo korkataan uudessa asunnossa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti