Mökkikahvia

Kaksi ihanaa, aurinkoista, kiireetöntä aamua. Sen saman tuvan pöydän ääressä, jossa olen istunut kaikki lapsuuskesät. Miten siellä onkin aina se sama fiilis, tuttu, turvallinen, rauhoittava. Tajusin taas viikonlopun aikana, miten paikkaan liittyy enemmän muistoja kuin yhteenkään toiseen, siellä konkreettisemmin kuin missään muistan elämäni, mitä tärkeää on milloinkin on tapahtunut.

Muistan, millaista oli kun mummi vielä keitti ne aamukahvit, vanhanajan pannukahvit puuhellalla. Miten oltiin siellä monta viikkoa, touhuttiin yhdessä serkkujen kanssa. Vähän vanhempana oma koira aina touhussa mukana, mummi vahti sen aikaa kun poljettiin tallille ratsastamaan. 

Tässä samalla pieni ääni päässäni muistuttaa että olen kaupunki-ihminen henkeen ja vereen, rakastan reissuja suurkaupunkeihin ja päätä alkaa pakottaa, jos ei välillä saa karistaa kotimaata jaloista. Mutta kummasti vain on taas se sama pää mökillä parissa päivässä levännyt viikon edestä. Onneksi mieskin on ottanut paikan omakseen ja viihtyy. Olenkohan alitajuisesti valinnut aina sellaiset ukotkin elämääni, joilta käytännön hommat sujuvat, eikä mene sormi suuhun kun pitäisi laituria korjata tai niittää heinää...On toki omatkin taidot karttuneet vuosien myötä, monta mökkihommaa sujuu jo ihan rutiinilla.

Eihän niitä kahveja muuten enää keitetty pannukahvista eikä edes puuhellalla. Sähköllä mentiin ja tavallisella keittimellä, vaikka olisihan siellä ollut jo presso- ja espressopannukin. Ei vaan viitsinyt avata espressopakettia parin aamun takia, kun oli tavallinen paketti avattuna. Pieni panokseni tämän kesän metsittymiselle. Ja kahvi kuin kahvi, se oli kuitenkin aito mökkikahvi.