Lisää jääkahvia

Tallinnassa, viikonloppuna. Viime viikkoa paremmissa tunnelmissa, ajatukset muualla. Olisiko se voinut pahalta maistuakaan, kun aurinko paistaa ja kesä vielä tuoksuu ilmassa? Taas niin täydellinen viikonloppu, pieni kesäloma.

Hotellin aamiaisella tungoksessa tosin odotin kahviksi sitä samaa tervaa, jolla voisi myrkyttää hengiltä kaikki rottaa pienemmät ja vähemmän sitkeät eläimet. Ihme kuitenkin tapahtui, ja maistoin siitä ilosta toisenkin kupillisen. Kun odottaa valmiiksi jotakin tosi pahaa, ei siis ainakaan pety. Viereisessä pöydässä suomalaisneitonen mainosti ystävilleen kovaan ääneen karppaavansa ja jättävänsä leivän väliin. Yllättäen leipä sitten kelpasikin lautaselle, koska kaura oli "sitä parempaa viljaa". En tiedä kummalle olisin hihittänyt, karppaukselle vai leivälle. Vaan mikäs minä, kahvielitisti, olen arvostelemaan toisten monimutkaiseksi vedettyä ruokavaliota. Tai oikeastaan, aika suoraviivaistahan se lopulta oli, "noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota, paitsi silloin kun haluan syödä leipää".

Jos haluaisin olla kovin nirso, sanoisin vielä että odotin tänään juodulta Torrefazionen jääkahvilta enemmän. Mbarin versio voitti.

Tämän omistan Geelle:

pilvet peittää taivaan
kun kuljen vanhaan kahvilaan
ensimmäistä kertaa
oon täällä ilman sinua

mustaa kahvia
ja murskattuja haaveita
niin täydellisen turhalta
tää kaikki tuntuu ilman rakkautta

tammen lehdet leijailee
pitkin tyhjää katua
näinkö tää nyt loppuu
mä en tahtois antautua

mustaa kahvia
ja murskattuja haaveita
niin täydellisen turhalta
tää kaikki tuntuu ilman rakkautta

ja sä sanoit ettei meillä ole
aikaa tuhlata
mihin sulla oli kiire
sä et ehtinyt kertoa
ja sä sanoit että aurinko
on tehty tulesta
nyt talven tullessa
se on niin kaukana

mustaa kahvia
ja murskattuja haaveita
niin täydellisen turhalta
tää kaikki tuntuu ilman rakkautta

(Jenni Vartiainen: Mustaa kahvia)