Pikainen, moneen kertaan keskeytetty ja liian aikainen, se oli se eilisen aamukahvi. En todellakaan yleensä edes nouse viikonloppuaamuna aamiaiselle ennen yhdeksää. Mutta nyt ei kysytty mielipidettä, koska taloon muutti perjantaina pikkuinen duracell, kissanpennun riiviö. Aikuinen katti yleensä sentään odottaa jotakin elonmerkkiä meiltä, ennen kuin aloittaa laulunsa. (Vajavaisesti puhun kissaa, mutta olen päätellyt sanojen kuuluvan suunnilleen "minä surkea pieni nälkiintynyt eläin näännyn aivan kohta hengiltä, te kurjat julmurit")
Varauduttuhan tähän toki oltiin. Kasvattaa kärsivällisyyttä, ehkä. Tai sitten dippaan parin viikon päästä kattia aamukahviin... (Juu juu, toki tiedän, monin verroin vaikeampaa on varmasti ihmistaimen kanssa.) Silti nyt vielä naurattaa, kun puolen minuutin välein joutui keskeyttämään sen kahvin juomisen ja käymään nakkaamassa innokasta pentua alan tiskipöydältä. Tai juoksemaan toiseen huoneeseen katsomaan, mitähän se nyt keksi. Lehti tuli selattua huolimattomasti ja kahvi hörpittyä hätäisesti, silti se ehti jäähtyä.
Ja kuitenkin, tänään tuntui aamukahvihetki kohtuuttoman hiljaiselta kun kasvattaja lähti käyttämään pentua näyttelyssä...Veikkaan kuitenkin, että kofeiinin kulutus on noususuunnassa lähiaikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti