Sunnuntain aamukahvi

Ah, mikäpä olisi parempi hetki tämän blogin aloitukselle kuin rauhallinen sunnuntaiaamu! Tavoittenani on siis kirjata tästä lähin ylös jokainen juomani kahvi sekä lyhyt yhteenveto siitä, miltä se maistui ja millainen oli tunnelma kun sen nautin. Näin aluksi ajattelin kunnianhimoisesti kirjata tänne myös kotona, töissä ja tutuilla juodut kupilliset, mutta jos alkaa näyttää siltä, että sisällöt muodostuvat ahdistavan samankaltaisiksi tai aika ei yksinkertaisesti riitä, täytynee harkita keskittymistä vain kahviloissa testattuihin juomiin. 

Kotonani valmistan kahvini Krupsin espressokeittimellä, itse jauhetusta kahvista. Keitin on yksinkertainen perusmalli, ei erityisen kallis tai ulkonäöltään silmiä hivelevä, mutta sillä saa tehtyä ehdottoman hyvää kahvia. Olen todennut monien kalliimpien laitteiden häviävän vertailussa laadun suhteen sille mennen tullen. Pitkään ostin kahvini valmiiksi jauhettuna, mutta eräänä kauniina päivänä parisen vuotta sitten kolumbialainen ystäväni kiikutti tuliaisina säkillisen tuoretta kahvia kotimaastaan, ja maku vastajauhetussa, aidosti tuoreessa kahvissa oli niin huumaavan hyvä, että päätin ajan olevan kypsä kahvielitismin siirtoon uudelle asteelle. Näin kotiutui siis kahvimylly kotiimme. Aluksi jauhoin vain muutamaan kupilliseen riittävän määrän papuja kerrallaan täydellisen tuoreuden varmistamiseksi, mutta alati tyhjyyttään ammottava kahvipurkki, laiskuus ja miehen tapa jauhaa purkki kerralla täyteen ovat saaneet lipsumaan siihen, että kahvia jauhetaan noin viikon satsi kerralla.

Purkin tyhjyys oli taas vastassa tänäkin aamuna, mutta rauhallisena sunnuntainahan on hyvää aikaa laittaa mylly jauhamaan. Tällä kertaa menossa oleva papusäkki on napolilaista Passalacquan Mekico plus -kahvia. Yleensä suosin puhdasta arabicaa, mutta tämä joululahjaksi saatu kilon säkki taitaa olla robustalla ryyditettyä. Myönnetään, että ei silti maultaan lainkaan kehnompaa!

Normaali pakollinen aamukahvini on iso kupillinen maitokahvia lämmitetyllä maidolla ja tuplaespressolla. Kuten kaikki tutut jo ovat oppineet, ei kannata yrittääkään puhua minulle ennen kuin tämä aamurituaali on solahtanut kurkusta alas. Tänä aamuna tipautin höysteeksi pari mintunlehteä, joskin totesin tämän kokeilun epäonnistuneeksi: vettyneet lehdet kellumassa juoman pinnalla eivät tuoneet mitään lisäarvoa aamunautintooni, pikemminkin päinvastoin. Itse kahvi oli juuri niin hyvää kuin sunnuntaiaamuun kuuluu, tosin myönnän että taisin laittaa maitoa vielä tavallistakin enemmän, joten maku jäi aavistuksen miedoksi. Mies oli vielä nukkumassa, joten sain hautautua rauhassa Hesariini. Ei niin, ettenkö arvostaisi myös yhteisiä aamiaisia, mutta aamuhetki yksin hiljaisuudessa kahvimuki kädessä on toisinaan sellaisenaan jotenkin...täydellinen. Ainakin tänään se oli, annan tunnelmalle täydet pisteet, kahville tulee niistä mintunlehdistä pieni miinus...