Päivän toinen: espressoa ja syyllisyyttä

Päivän toinen kahvi oli espresso vanhempien luona. Se vaan kuuluu olennaisena osana hyvään ateriaan! Hyväähän se oli, vaikka, jos olen oikein kriittinen, niin mun mielestä sillä omalla Krupsilla tulee sittenkin parempaa... En todellakaan osaa sanoa miksi, koska vanhemmilla on varsin komea Pavonin keitin ja kahvin laadun pitäisi olla ihan yhtä hyvä kuin kotonakin, onhan tuo menossa oleva kahvisäkkikin jouluna sieltä saatu. Siltikin, kotikoneella tulee mielestäni aavistuksen parempi crema ja maku on jotenkin pehmeämpi. Tai ehkä olen vain puolueellinen?

Tunnelma taas...No, valtaosin leppoisa, mutta kuten otsikossa todetaan, höystettynä ripauksella syyllisyyttä. Minun ja miehen lisäksi syömässä oli nimittäin myös siskoni, ja kun hän alkoi rutista edellisviikon Pariisin matkasta puhuttaessa siitä että minä sentään pääsen jonnekin, menin möläyttämään että itse maksan matkani. Virhe. Ei ehkä kuulosta sen kummemmalta, mutta meidän perheessä...

Sisko, isosiskoni siis, on se meidän perheen nälkätaiteilija. Äärettömän lahjakas, mutta kaikin puolin taiteilija myös luonteeltaan. Tiedänhän minä, että opinnot ovat vielä kesken ja että freelancerina rahan tekeminen on toinen juttu kuin palkkatyöläisenä. Ja siksi siis ei sopisi tällaisia asioita mennä sanomaan...Mutta kun mielessä kaiveli vielä edellinen tapaaminen, jossa hän puhui siitä ettei elämässään tarvitse sen kummemmin rahaa muuhun kuin vuokraan ja ruokaan ja se riittää hänelle...ja että on ärsyttävää että jotkut väittävät että ei voi muka tehdä mitään kivaa ilman rahaa. Ja kuitenkin, kovin usein kun ostan jotakin kivaa tai lähden matkalle, tulee ainoastaan syyllinen olo, koska kommentit ovat sen tyylisiä että kyllä sun kelpaa, kun on rahaa. Nytkin luulin, että olin tehnyt jotain mukavaa kun maksoin ko. reissun äidilleni kiitokseksi monista asioista, ja tänään koko matkasta olisikin pitänyt tuntea vain syyllisyyttä. 

Nyt karkasi jo ihan sivuraiteille kahvista...Mutta harmittaa joskus, kun toivoisi että toinen voisi edes joskus iloita puolestani. Haluan kuitenkin itsekin siskoani auttaa minkä voin, ja olen häntäkin yrittänyt ilahduttaa vajavaisen tietämykseni, kykyjeni ja rahojeni rajoissa. Enhän minä itsekään mikään kroisos ole, aloitin ensimmäisessä vakituisessa työssäni viikko sitten, sitä ennen on haettu ja haettu, tehty pätkä- ja kesätöitä ja säästetty aina kun on jotakin ylimääräistä jäänyt. 

Äh, meni ihan vuodatuksen puolelle, pitääköhän sensuroida huomenna...Joka tapauksessa, möläytyksestäni huolimatta ei sisko ainakaan suuttunut tällä kertaa koko loppuvierailun ajaksi kuten joskus on käynyt, joten kahvit juotiin kuitenkin yleensä ottaen hyvässä hengessä ja ehkä ne Pariisista tuodut kolumbialaista kahvia sisältäneet espressopaketit vähäsen ilahduttivat?