maanantai 11. kesäkuuta 2012

Reipas aloitus viikolle

Kello neljä aamulla alkoi taas taas tämä viikko ja tämän aamuinen taistelu ja jatkui osapuilleen sinne aamukahviin asti. Naukumaija nakattiin parvekkeelle jäähdyttelemään useampaan otteeseen ja korvatulpat ei ehkä enää syvemmälle päähän olisi uponneet. Lemmikit, on niistä niin paljon iloa. <3

Kovasti uteliaana oli pikku karvakerä sitten kun sai emännän pehmoisen sängyn syleilystä lopulta aamuaskareisiin. Jännä oli tänään vesihana, maidonvaahdotin, espressokone ja kaikki. Tiedän, että äidit oppivat suorittamaan askareita kotosalla yhdellä kädellä, mutta kovin haka en ainakaan vielä itse ollut kahvin laittamisessa kissa kainalossa roikkuen.

Kun sain lopulta sen ihan kunnon täysrasvaiseen maitoon kasatun aamulatteni pöytään asti, (aah!) katti käpertikin jo sohvalle ja oli tietysti ihan hipihiljaa. Kuinkas muuten. Tehtävä suoritettu, well done.

Viikonlopun aikana ehdin käydä pettymässä toiseenkin Kluuvissa juotuun kahviin, tällä kertaa Senaatin Hiilessä. Äksyä oli espresso minun makuuni, mies sen sijaan tykkäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti