torstai 7. lokakuuta 2010

Toimii.

Nimittäin Crema. Tilasin sunnuntaina kilon säkin papuja, ja heti maanantaina oli jo sähköpostissa ilmoitus, että matkalla ovat. Eilen kipaisin postista hakemassa, ja nyt siis vain odotellaan, että päästään maistelemaan. Jos palvelu on jatkossakin yhtä näppärää ja nopeaa ja kahvikin vielä toimii,  (ja miksei toimisi, valikoimassa oli useampikin jota haluan testata) niin taidanpa tilata jatkossakin. Kuten sanottu, ehdittiin tässä taannoin kurssilla suunnitella vastaavan palvelu, ja pakkohan sitä oli ryhmäläisillekin vinkata, että voivat käydä vilkuilemassa miltä se sitten valmiina näyttää...Kävivät, ja yksi alkoi heti harkita espressokoneen tilaamista. Niinpä tietysti.

Tässä olen nyt testaillut siis toista viikkoa tuota aiemmin mainittua El Salvadorilaista kahvia ja pohtinut, miksei se nyt sitten ollut ihan yhtä hyvää kuin edellinen Above the honey. Tulin siihen tulokseen, että pehmeää se kyllä on, mutta ei jätä mukavaa jälkiaromia suuhun, eli jotenkin vähän laimeaa. Toimisikohan paremmin kokonaan ilman maitoa sitten. Laitoin jopa kakkossatsin vähän hienommalla jauhatuksella, mutta eipä se juuri mitään muuttanut.

Kuulin muuten että eräs eksynyt sielu oli täältä jopa etsiskellyt vihjettä hyvän kahvin ostamiseen. No, koska makuja on monia, en voi puhua kuin omasta puolestani: toiset kaipaavat kahviinsa terävyyttä, itse tykkään pehmeästä, täyteläisestä ja tummasta. Ei se selviä kuin kokeilemalla. Mutta yhden vinkin annan: kahvin pitää olla tuoretta. Seisonutta sukkamehua ei juo Erkkikään. Tai ehkä Erkki juo, mutta siinä ovat sitten makunystyrät jo käyneet kovan koulun, ainakin jos Erkki vielä väittää, että se on hyvää. Jos on mahdollisuus hankkia kahvinsa papuina ja jauhaa kotona niin loistavaa, ja jos ei, niin joissakin kaupoissa voi jo nykyisin jauhattaa kahvinsa vasta ostettaessa. Ja kahvi kannattaa säilyttää jääkaapissa, omassa pakkauksessaan ja pakkaus tiiviisti suljettuna.

Ja joo, ei se asiaa paranna, jos se keitin on homeessa. ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti