sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Hyviä hetkiä

Niitä tuli vietettyä eilen Porvoossa. Ajatus oli tietysti alun perin istuskella nauttimassa auringosta ulkosalla, mutta ukkonen muutti hieman suunnitelmia. Ensimmäinen kahvi tuli silti juotua terassilla, vaikkakin katoksen alla, Porvoon Paahtimossa. Kelvollinen latte, ei mitenkään tajunnanräjäyttävä, muttei mitenkään huonokaan. Aavistus ehkä palanutta makua paahdossa, mutta ei häiritsevästi. Erityismaininta kuitenkin seuralaisesta, sillä niin kiireinen on ollut mies, että yhteinen aika on taas ollut kortilla ja yhdessä kahvilla istuskelu on harvinaista herkkua.

Kun ukkonen sitten alkoi puskea vettä niskaan kunnolla, pakenimme syömään ravintola Walgren'siin, koska sen ovi sattui olemaan kohdalla. Ei lainkaan hullumpi valinta, vaikka naapuripöydässä istui saapuessamme varsin tervekeuhkoinen rouvaseurue. Ruoka oli kuitenkin hyvää, ja jo alkupaloihin mennessä pystyimme kuulemaan huutamatta mitä toinen yritti sanoa iloluontoisen seurueen kadottua ulos sateeseen. Ruoan jälkeen sitten toinenkin kahvi, luonnollisesti espresso. Mitähän siitä nyt sitten sanoisi, hyvää keskitasoa. Sellaisenaan tuskin painuisi erityisesti mieleen tai herättäisi suuria tunteita, mutta ateriaan ja fiilikseen yhdistettynä helposti uusinnan arvoinen kokemus. Ja kesäinen ukkonenhan on aina mukava tunnelmanluoja, jos sitä saa ihailla sisätiloista käsin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti