Koulutukset. Niissä sitä kahvia kuluu. Ja ihan sama mitä tavaraa. Aina kun on tauko, sitä marssii siihen termokselle/automaatille ja ottaa kupillisen. Yleensä se on enemmän tai vähemmän pahaa, ja useimmiten seisonuttakin, mutta jotenkin sitä silti hakee aina vielä sen yhden kupin. Vaikka voisi ihan yhtä hyvin hakea vaikka lasillisen vettä. Se kahvikuppi on vaan jotenkin sellainen mukavampi, tuttu ja turvallinen. Sen vesilasin hörppää kerralla, janoonsa, ja alkaa samantien miettiä että kohta on muuten varmaan vessahätä. Niin on tietysti kahvinkin kanssa, mutta ei sitä jotenkin ajattele samalla tavalla. Kahvikuppi on lämmin ja kotoisa. Sitä on kiva pyöritellä siinä käsissä kun katselee päivän kahdeksatta powerpoint -esitystä. Ja jossakin takaraivossa luja luottamus kofeiiniin uskottelee, ettei ala nuokahdella nolosti, jos vain kiskoo tarpeeksi sitä sumppia. No, onhan se tottakin, koska vähän ajan kuluttua ainakin se vessahätä pakottaa pysymään hereillä. (Ja siis ihan sama, vaikka ne esitykset olisivat loistavia jokaikinen. Kun koko päivän istuu paikallaan hämärässä huoneessa, jossa ilmanlaatu väistämättä tuntien kuluessa heikkenee, ja kuuntelee kenties yrittäen ehkä oppiakin jotain, jossain vaiheessa ainakin meikäläisellä tulee se unelias vaihe eteen. Toteutui aikanaan luennoillakin satavarmasti, vaikka siellä piti tehdä koko ajan muistiinpanoja.)
En tiedä, monenko päivän jälkeen alkaisi armottomasti närästää, jos jatkaisi päivittäin kahvinjuontia samaan malliin. Espresson kanssa ei muuten ainakaan minulle ole koskaan tullut sitä ongelmaa, se on paljon vatsaystävällisempää tavaraa. Jos olisin tosi ahkera ja aamuvirkku, keittäisinkin tietysti aamuisin termokseen itselleni mukaan satsin maitokahvia, jota sitten nautiskellen lipittelisin muiden kahdehtiessa vieressä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti