keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Matkakahveja

Hops, vähän on taas taukoa kertynyt, mutta nyt on "oikea" syy: loma! Ensin käytiin moikkaamassa vanhoja vaihtarikavereita Saksassa, sieltä reitti kulki Wieniin ja Prahan kautta takaisin Saksaan.

En ehkä olisi uskonut reissuun lähtiessä, että juon elämäni ehkä parhaat maitokahvit saksalaisessa pikkukaupungissa. Mutta näin siinä pääsi käymään, hurraa Wiesbaden ja Maison du Pain, joka myös nimellä House on Pain tunnetaan. Kokemus ei siis lempinimestä huolimatta ollut millään tavoin kivulias, vaan erittäin miellyttävä, ja ranskalaishenkisempi kuin ehkä Ranskassa kuunaan. Ainakin kahvi pesi edellisvisiitin perusteella aidon ranskalaisen 6-0. Olisi oikeastaan pitänyt se kahvi oikein napata kuvaan, kun oli niin nätin näköinenkin siinä isossa kulhossa maitovaahtoineen, mutta eihän se kamera sitten sattunut mukaan...Mutta suosittelen siis paikkaa lämpimästi, jos ikinä sattuu vastaan.

Maitovaahdosta lisää asiaa: samaisessa Wiesbadenissa asuvalla saksalaiskaverilla oli melkoisen ruma, mutta aivan täydellistä maitovaahtoa vispaava masiina. Mieskin innostui, että sellainen on ehdottomasti saatava. Mutta mistä? (Ja jos sellainen jostain löytyy niin mihinköhän moisen rakkineen sitten sijoittelisi, koska ei se nyt suoranainen ilo silmälle tosiaan ollut...)

Lisää havaintoja: jos omistaisi kaasuhellan, pärjäisi luultavasti vallan mainiosti mokkapannulla, siis sellaisella perinteisellä mutterimallilla. Tuli hyvää kahvia! Hellan levy kiehuttaa veden ilmeisesti liian hitaasti, sillä tulee yleensä enemmän tai vähemmän palaneen makuista tavaraa. Se kaasuhella olisi kyllä muutenkin aika mukava vehje sekin...ehkä vielä joskus.

Wienistä tarttui mukaan kotiin pari säkkiä papukahvia odottamaan testausta. Toinen klassista kultaista Julius Meinlia, toinen jotakin ihan hakuammunnalla napattua mutta Arabicaa kuitenkin. Tuli mitä tuli, ainakin hinta oli Suomeen verrattuna jotakin ihan muuta: kilohinnaksi taisi tulla alle 15 euroa, ja nämä olivat kaupan hintahaitarin yläpäästä. No, minkäs teet, Suomi on Suomi.

Tein muuten pientä tutkimusta mahdollisista ulkomaisista nettikahvikaupoista, ja pari kiinnostavaa löytyi, todennäköisesti kokeilen tulevaisuudessa millaista kahvia saa ja millä toimitusajalla. (Linkkilistaan talletan vasta kun tiedän kuinka toimii ja saako hyvää tavaraa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti